Veikkauksen Toto

Hevosurheilun vedonlyönti eli toto-pelit ovat varsinkin Suomessa erittäin suosittuja. Itse asiassa hevosurheilu on jääkiekon jälkeen seuratuin urheilulaji. Lyhykäisyydessään totossa lyödään vetoa siitä, mikä kisan hevosista tulee ensimmäisenä maaliin, mutta totosta on olemassa erilaisia versioita. Miten ja missä totoa pystyy pelaamaan?

Mistä toto sai alkunsa?

Toto-pelit ovat erittäin vanha vedonlyönnin muoto, joka sai alkunsa jo Ranskassa 1860-luvulla. Toton nimikin tulee sanasta ‘totalisaattori’, joka oli Ranskan ensimmäisissä totopeleissä rahanlyöntikoneena. Tämä laite oli lopulta mukana jokaisessa Ranskan hevoskilpailussa.

Suomessa toto-pelit tulivat tunnetuksi vasta 1900-luvulla, Helsingissä alettiin järjestämään raveja vuodesta 1928 lähtien. Vasta 1960-luvulla hevosurheilussa veikkaamisesta tuli oikeasti suosittua. Tähän vaadittiin se, että hevosurheilun suosio kasvoi ja toton voittokertoimia nostetiin. Liian matalilla kertoimilla pelaaminen ei ollut veikkaajista nimittäin riittävän houkuttelevaa.

Toto-pelit Suomessa

Totoa pelataan Suomessa ehdottomasti eniten Veikkauksella, sillä kyseessä on Suomen rahapelimonopoli. Veikkauksen peleihin voi luottaa, sillä yritys noudattaa rahapelaamiseen liittyviä lakeja.

Veikkauksen Toto -peliin pystyy osallistumaan esimerkiksi R-kioskin tai muun Veikkaus-pisteen kautta. Nykyään monet veikkaajat täyttävät pelikuponkinsa mieluummin netissä, sillä se on yksinkertaisesti paljon vaivattomampaa. Myöhemmin veikkaustulokset on myös helpompi tarkistaa Veikkauksen verkkosivuston kautta.

Suomessa toton pelaaminen toimii myös merkittävänä hevosurheilun rahoittajana, sillä osa pelatuista rahoista menee urheilijoiden palkintoihin sekä hevosten ylläpitämiseen. Hevosurheilun veikkauksella on siis merkittävämpi rooli suomalaisessa yhteiskunnassa kuin voisi luulla.

Veikkauksen toton perusteet

Seuraavaksi tutustutaan paremmin Veikkauksen toton sääntöihin. Jokaisella vedonlyöntisivustolla on hieman erilaiset säännöt ja rajoitukset toton pelaamisen liittyen. Pelin perusidea kuitenkin säilyy samana.

Totossa veikkaaja voi ensinnäkin päättää, lyökö hän vetoa vain yhdessä vai useammassa hevoskilpailussa. Hevosurheilussa on ravi-, laukka- ja ratsastuskilpailuja. Ratsastuskilpailuissa viitataan esteratsastukseen. Mitä useampia kisoja veikkaa kerrallaan, sitä pienempi on voittotodennäköisyys.

Totossa voi veikata joko kisan voittajaa, voittoyhdistelmää tai esimerkiksi kolmen parhaan hevosen veikkaamista. Alempana pääseekin tutustumaan erilaisiin toton peliversioihin hieman paremmin.  Toto-pelien perusteena on aina kisaohjelma, jonka perusteella voi valita veikkauksiaan. Kisaohjelman pystyy tarkistamaan helposti netistä tai Veikkauksen toimipisteeltä.

Hevosurheilun voittokertoimet muodostuvat hieman eri tavoin kuin muissa veikkauslajeissa. Ravitaulun luku 230 viittaa hevosurheilussa 2.30 kertoimeen eli pilkku jää välistä pois. Luku 999 viittaa taas siihen, että kerroin ylittää luvun 100. Käytännössä kerroin ei voi kuitenkaan olla isompi kuin 100 ja minimikerroin on aina 1.00, eli kun taulussa on luku 100.

Miten veikkaaminen siis tapahtuu käytännössä?

Pelaajan on merkittävä pelikuponkiin veikkaamansa hevoset numeroin. Kisan numerot eivät kuitenkaan aina vastaa pelikupongin numeroita, mutta tällöin pitää noudattaa pelin ohjeita. Numeron yhteyteen merkitään veikattava hevonen tai hevoset. Jos hevosia on samalla numerolla useampia, veikataan näitä samaan aikaan ja tällöin parhaiten sijoittunut hevonen ratkaisee veikkauksen tulokset.

Joskus käy niin hevosia poistetaan kisasta esimerkiksi sairastumisen takia. Tällöin pelaaja valitettavasti menettää panoksensa, vaikka muut numerolla pelattavat hevoset pysyisivätkin kisassa. Joissakin veikkauspeleissä on mahdollista käyttää varahevosjärjestelmää. Tällöin pelaaja voi halutessaan valita 1-2 varahevosta, mikäli joku veikatuista hevosista poistetaan kisasta.

Jos koko hevoskilpailu peruuntuu, niin silloin pelaajat saavat luonnollisesti panoksensa takaisin. Sama tapahtuu myös silloin, jos hevoskilpailussa ilmenee jokin tekninen ongelma, jonka seurauksena kisa joudutaankin jättämään kesken.

Toton erilaiset versiot

Kuten sanottua, toto-peleistä on olemassa monenlaisia versioita. Yleisintä on veikata hevoskilpailun voittajaa eli kyseessä on perinteinen voittajaveto. Peliin laitettu panos kerrotaan siis voittajahevosen panoksella, josta muodostuu lopullinen voittosumma, mikäli veikkaus osuu oikeaan. Voittajavedon palautusprosentti on 85% eli veikkaaja voi saada ainakin osan hävityistä rahoistaan takaisin.

Hevosurheilussa on suosittua lyödä vetoa hevosten sijoituksista. Normaalisti tämä tarkoittaa kolmen parhaan hevosen veikkaamista, eikä ole väliä mikä hevosista voittaa kisan. Sijaveikkauksessa on sama palautusprosentti kuin voittajavedossa.

Halutessaan veikkaaja pystyy myös yhdistämään voittaja- ja sijaveikkauksen. Tässä toto-pelin versiossa panokset jaetaan eri sijojen välillä. Jos veikkaus onnistuu, lasketaan sekä voittajavedon että sijaveikkauksen kertoimet yhteen.

On tyypillistä veikata myös kisan kahta parasta hevosta, jota kutsutaan kaksarivedoksi. Tässä peliversiossa on lähdössä oltava mukana vähintään 4 erilaista hevosta. Kun tavallisessa kaksarissa ei ole väliä, mihin järjestykseen hevoset lopulta päätyvät, niin ristikaksarissa on veikattujen hevosten järjestys osuttava täsmälleen oikeaan. Sama pätee myös silloin, kun pelaa ristitroikkaa, jolloin veikataan kolmen parhaan hevosen järjestystä. Tavallisessa troikkavedossa ei hevosien tarkalla järjestyksellä ole merkitystä.

Päivän Duossa veikataan kahdessa eri hevoskilpailussa samanaikaisesti ja tavoitteena on arvata, mikä hevonen tulee voittamaan kummassakin kisassa. Kyseessä on kuitenkin yksi haastavimmista toto-pelien muodoista, sillä on jo tarpeeksi haastavaa veikata yhden hevoskilpailun voittajaa. Jos veikkaaja haluaa haastaa itseään toden teolla, pystyy hän veikkaamaan jopa kuudessa hevoskilpailussa samanaikaisesti.

Totoa pystyy pelaamaan kansainvälisesti muilla vedonlyöntisivustoilla

On monia vedonlyöntiin erikoistuvia sivustoja, jotka tarjoavat hyvät puitteet toto-pelien pelaamiseen myös kansainvälisesti. Vaikka Suomen kilpailut ovatkin kovatasoisia, voi olla kiinnostavaa tutustua esimerkiksi EM- tai MM-tason hevosurheilun veikkaamiseen.

Myös monissa nykyaikaisissa pikakasinoissa, joihin ei tarvitse luoda erikseen tiliä, pystyy pelaamaan totoa. On kuitenkin tärkeää varmistaa aina, että kyseessä on turvallinen ja luotettava vedonlyöntisivusto, joka noudattaa reilun pelin sääntöjä. Onneksi pelilisenssin myöntäneet peliviranomaiset pitävät huolta siitä, että nettikasinot toimivat asiakkaiden etujen mukaisesti.

Veikkaajat seuraavat TotoTV -lähetyksiä

Ravikisoja pystyy nykypäivänä seuraamaan helposti livelähetyksissä, eikä tällöin tarvitse välttämättä lähteä paikan päälle. TotoTV on Veikkauksen tarjoama palvelu, jonka kautta hevosurheilua pystyy katselemaan suorassa lähetyksessä. Näin saa heti tietää, onnistuiko veikkauksessaan vai ei. Livelähetysten seuraaminen on suosittua myös niiden keskuudessa, jotka tykkäävät livevedonlyönnistä. Palvelu toimii sekä tietokoneella että muilla älylaitteilla.

Mitä pitää ottaa huomioon, kun lyö vetoa hevosurheilussa?

Hevosurheilu ei ole todellakaan helppo vedonlyöntikohde ja pelaajan on otettava huomioon useita seikkoja, mikäli hän haluaa pelata toto-pelejä. Ensinnäkin on tutustuttava hevosten aikaisempaan menestykseen, sillä aina on muutamia yksilöitä, jotka onnistuvat kisoissa lähes aina. Toisaalta esimerkiksi loukkaantumiset vaikuttavat hyvienkin kisahevosten menestykseen huomattavasti. Lisäksi hevoskilpailuissa on aina satunnaismuuttujia, jotka voivat vaihtaa hevosten järjestyksen kisan lopussa.

Miten toton tulokset tarkistetaan?

Veikkaajalle on tietysti olennaista tietää, miten toto-pelin tulokset pystyy tarkistamaan. Jos totoa on pelannut nettikasinolla tai Veikkaus-tilillään, pystyy tulokset tarkistamaan helposti netistä. Lisäksi tuloksia voi kysellä myös Veikkauksen toimipisteeltä, mikäli on käytössä Veikkauskortti.

Normaalisti uhkapelisivusto laskee tuloksen automaattisesti, jolloin pelaajan ei tarvitse erikseen yrittää laskea esimerkiksi voittojaan. Voittokertoimien järjestelmä toto-peleissä on melko erikoinen, joten tietokone hoitaa laskun taatusti paremmin.

Mikäli on saanut toto-pelissä voittoa, voi sen lunastaa ainoastaan pelikuittia vastaan.

Vastuullinen veikkaaminen

Vastuullisen veikkaamisen merkitystä ei pidä väheksyä toto-peleissäkään. On siis muistettava, että veikkauksessa on iso todennäköisyys hävitä rahaa. Tämän takia on viisasta pelata ainoastaan rahoja, jotka on varaa menettää. Veikkaus ja muut vedonlyöntisivustot tekevät myöskin parhaansa vastuullisen pelaamisen ja turvallisuuden edistämiseksi.

Yhteenveto

Veikkauksen toto on siis Suomessa erittäin suosittu vedonlyönnin muoto, jota voi harrastaa monella eri tavalla.