Viking Lotto

Viking Lotto on pohjoismainen lottopeli, jota nykyään pelataan myös Baltian maissa. Ensimmäistä kertaa Viking Lottoa pelattiin Suomessa vuonna 1993 ja tästä lähtien peli on ollut kansan suuressa suosiossa. Tässä artikkelissa tutustutaan hieman siihen, millainen peli on kyseessä.

Mistä Viking Lotto on peräisin?

Viking Lotto on nykyään pohjoismaissa sekä Baltiassa pelattava lottopeli, jonka päävoitto arvotaan kaikkien maiden pelaajien välillä. Peli on siis aivan ainutlaatuinen, eikä muita vastaavia lottopelejä olekaan. Kun pelaajia on mukana enemmän, kasvaa voittopottikin merkittävästi suuremmaksi, vaikka onnenpelien voittotodennäköisyys onkin erittäin pieni.

Viking Lotto sai alkunsa jo vuonna 1993, eikä pelin suosio ole tämän jälkeen juurikaan laskenut. Alun perin pelille ei oikeastaan edes ennustettu kovin suurta suosiota, mutta nyt peli on ollut käynnissä jo yli 25 vuotta. Viking Lotto on alun perin pohjoismaisten rahapeliyritysten yhteistyöprojekti, jossa Tanskan Tipstjeneste, Ruotsin Tipstjänst, Norjan Norsk Tipping AS sekä Islannin Íslensk Getspá sopivat yhteisestä lottoarvonnasta joka keksiviikko. Näin kukin maa pystyi laajentamaan rahapelitoimintaansa.

Myöhemmin peliin liittyivät mukaan myös Viro vuonna 2000 sekä Latvia ja Liettua vuonna 2011. Vuosien varrella Viking Lotto on siis kasvanut myös pohjoismaiden ulkopuolelle.

Viking Lotossa ideana on, että jokaisen maan rahapeliyritykset laittavat sekä päävoittoon että onnennumerolla arvottavaan pottiin 0,55 senttiä. Loput potin rahasta on peräisin muiden pelaajien hävityistä rahoista. Se, mikä teki aikoinaan Viking Lotosta ainutlaatuisen pelin, oli onnennumeron arvonta. Jos arvasi onnennumeron oikein, pystyi edelleen saamaan voiton, vaikka kaikki muut numerot olisi arvannut väärin. Suomessa onnennumeroarvonta otettiin mukaan peliin vasta vuonna 2004 ja arvottiin aina  ennen päänumeroiden arpomista. Onnennumerosta ei tarvinnut erikseen maksaa eli pelaaja saa lisätä sen kuponkiinsa ilmaiseksi. Perinteisessä Lotossa näin ei pystynyt tekemään, vaan lisänumeroista on aina joutunut maksamaan lisämaksuja. Onnennumero ei ole kuitenkaan valitettavasti enää nykyään ole käytössä, vaan se poistettiin pelistä vuonna 2017.

Miten Viking Lottoa pelataan?

Viking Lotossa on perinteisestä Lotto-pelistä poiketen enemmän numeroita sekä voittoluokkia, mikä vaikuttaa merkittävästi pelin luonteeseen. Viking Lotossa pelaaja voi saada päävoiton 6 oikean numeron rivillä, mutta myös muilla yhdistelmillä voi saada voittoja.

Pelaaja valitsee siis kuusi päänumeroa 1-48 väliltä. Aikaisemmin mukana oli myös onnennumero. Mitä enemmän numeroita osuu arvonnassa oikeaan, sitä suurempi on pelaajan mahdollinen voitto. Yksi Viking Loton rivi maksaa yhteensä yhden euron.

Viking Loton eri muodot

Vaikka Viking Loton peruspeli on kaikkein suosituin pelimuoto, pystyy peliin ottamaan mukaan erilaisia lisäominaisuuksia.

Ensinnäkin Viking Lotossa on perinteisille onnenpeleille tyypillisesti mukana Keskiviikko-Jokeri, joka arvotaan viikoittain. Jokeriarvonnassa valitaan 0-9 väliltä seitsemän numeroa, ja mitä useampi numero osuu oikeaan, sitä enemmän voi voittaa. Jokeripelissä arvottujen numeroiden järjestyksellä on kuitenkin väliä, joten oikeiden numeroiden arvaaminen ei todellakaan ole helppoa.

Suosittu VIkinng Loton pelimuoto on myös järjestelmä. Jos pelaa järjestelmä-peliä, pystyy pelaaja valitsemaan peliin useamman pelirivin yhden rivin sijasta. Näin pystyy nostamaan voittotodennäköisyyttään hieman, vaikka onnenpelissä sillä ei olekaan suurta merkitystä.

Viking Lotto Plus –pelimuodossa pelaaja pystyy valitsemaan plusnumeron, joka moninkertaistaa järjestelmäpelissä voittoluokkien 2-8 voitot, mikäli pelaajaa onnistaa. Numero valitaan numeroiden 1-30 väliltä. Pelatakseen plusnumeron pelaajan on kuitenkin maksettava pelistä 0,50 sentin lisämaksu rivihinnan lisäksi.

Lomatonni on tuttu ominaisuus myös muista onnenpeleistä ja pelimuoto on olemassa myös Viking Lotossa. Lomatonnin peliaika aina keskiviikkoisin kello 19 asti ja se arvotaan aina Viking Loton pääarvonnan yhteydessä. Lomatonni-pelissä pelaaja valitsee kupongille yhden kaupungin sekä yhden numeron. Kaupunkeja on yhteensä 60 ja numero valitaan 1-100 väliltä. Lomatonnin eli 1000 euroa voittaa, mikäli arvaa sekä kaupungin että numeron oikein. Jos ainoastaan kaupunki osuu oikeaan, voittaa vain 5 euroa.


Viking Loton voittoluokat

Viking Loton voittoluokat ovat samat riippumatta siitä, missä peliä pelaa, sillä pelin säännöt ovat pohjoismaissa ja Baltiassa samanlaiset. Peliä on kuitenkin muokattu hieman vuosien varrella. Pelissä on tällä hetkellä mukana yhteensä 11 voittoluokkaa, joissa on erilaiset voittoprosentit. Jos pelaaja saa siis kaikki 6 päänumeroa sekä lisänumeron oikein, saa hän päävoiton, joka vaihtelee sen mukaan, miten paljon pelaajia kulloinkin Viking Lotossa on mukana. Yleensä potti on yli miljoona euroa. Pienin pelissä saatava voitto on noin 4€, jonka saa, kun arvaa oikein 3 eli puolet numeroista ilman lisänumeroita.

Vikinglotossa voittotodennäköisyys vaihtelee 3,8%-40% välillä. Esimerkiksi lisänumeroiden arvaaminen oikein on melko harvinaista, mikä laskee aina todennäköisyyksiä.

Viking Lottoa voi pelata niin Veikkauksella kuin nettikasinolla

Viking Lottoa pelataan yleensä Veikkauksella, joka on Suomen suosituin ja myös ainoa rahapeliyritys. Veikkaus on myös yritys, jonka pelien laatuun voi yleensä luottaa. Kun pelaa Viking Lottoa Veikkauksella, voi pelikupongin halutessaan täyttää myös paperille, joita löytyy Veikkauksen toimipisteiltä. Toisaalta nykyään on yhä suositumpaa pelata onnenpelejä Veikkauksen verkkosivuston kautta. Näin pelaajan myöhemmin helpompi tarkistaa myös pelin tuloksen suoraan Veikkaus-tililtään.

Toisaalta Veikkaus ei ole nykyään ainoa rahapelisivusto, joka tarjoaa mahdollisuutta erilaisten lottopelien pelaamiseen. On yleistä, että lottopelejä pelataan myös nettikasinoilla ilman rekisteröitymistä.

Viking Loton tulosten tarkistaminen

Viking Loton tulokset tarkistetaan monesti heti suorassa TV-lähetyksessä, jossa arvonta järjestetään. Arvonta alkaa siis aina keskiviikkoisin kello 19 heti peliajan päätyttyä, ja kuten yleensäkin, MTV3-kanava lähettää arvonnasta suoran lähetyksen.

Ei kuitenkaan haittaa vaikka arvontaa ei ehtisikään katsomaan suorassa lähetyksessä, sillä tulokset pystyy helposti tarkistamaan Veikkauksen verkkosivustoilta. Mikäli pelaajalla on Veikkaustili, ei hänen tarvitse edes laskea päässään mitään, vaan sivusto laskee mahdolliset voitot pelaajan puolesta. Lisäksi tulokset pystyy halutessaan myös tarkistamaan suoraan Veikkauksen toimipisteeltä, mikäli pelaajalla on käytössään Veikkaus-kortti.

Kun tuloksia tarkistaa verkkosivustolta, kannattaa olla kuitenkin huolellinen, että tarkistaa varmasti oikean päivän numeroita. Viking Lotto arvotaan nimittäin joka keskiviikko.

Todennäköisyys voittaa on pieni –pelaa siis vastuullisesti

Kuten muissakin onnenpeleissä, on Viking Lotossa erittäin pieni voittotodennäköisyys, joten on parempi pelata vain sellaisilla rahoilla, joiden menettämiseen on varaa. Vaikka suuri, yli miljoonan euron päävoitto houkutteleekin, on lottopelien pääasiallinen tarkoitus viihdyttää. Onneksi sekä Veikkaus että muut rahapeliyritykset pyrkivät ehkäisemään rahapelaamisesta aiheutuvia ongelmia hyvin aktiivisesti. Ei ole tarkoitus, että kukaan joutuisi taloudelliseen ahdinkoon viihdepelin takia.

Jos tietää pitävänsä rahapeleistä, voi olla siis hyvä idea luoda erillinen pelibudjetti, jolloin ei tule kovin herkästi kulutettua yli omien rajojensa. Rahapelisivustoilla pystyy asettamaan itselleen myös pelirajoituksia, joiden avulla oman pelaamisen kontrolloiminen on helpompaa.

Miksi Viking Lotto kiinnostaa edelleen?

Viking Lotto on yksi suosituimmista pohjoismaisista onnenpeleistä monestakin syystä. Vaikka todennäköisyys voittaa on pieni, liittyy pelaamiseen tietynlaista jännitystä, mikä on viihdyttävää jo itsessään. Toisekseen Viking Lotto on yksi edullisimmista lottopeleistä, jonka rivihinta on ainoastaan 1 euro.

Yhteenveto

Viking Lotto on siis ollut menestyspeli sekä pohjoismaissa että Baltiassa. Kyseessä on yksinkertainen ja viihdyttävä onnenpeli, jota pelatessa on kuitenkin pidettävä vastuullisen pelaamisen perusteet mielessään.