Euroviisut lähestyvät hetki hetkeltä. Tällä hetkellä Euroviisuihin valmistautuminen käy kuumana sekä osallistujien, fanien, että vedonlyöjien parissa. Fanit ovat jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta aloittaneet kappaleiden arvioinnin sekä spekuloinnin voittajasta. Myös vedonlyöjät ovat keränneet tietoa jo pidemmän aikaa. Kun Euroviisut lähenevät, alkaa innostus nousemaan huippuunsa. Katsojat ympäri maailman kannustavat omaa suosikkiaan tiiviisti. Spekulaatiot täyttävät lehdet sekä sosiaalisen median palstat erityisesti viimeisen viikon aikana. Fanit kertovat avoimesti mielipiteitään esiintyjistä sekä kappaleista, niin positiivisia kuin negatiivisia mielipiteitä. Kun Euroviisut koittavat, kerääntyvät ihmiset seuraamaan Euroviisuja.
Vedonlyöjät ovat keränneet karsintojen aikana tietoa esiintyjistä sekä perehtyneet spekulaatioihin, joissa arvaillaan ennakkosuosikkia. Euroviisuista löytyy hyvin paljon tietoa ja tilastoja, joihin myös vedonlyöjät perehtyvät kunnolla. Lisäksi vedonlyöjille olennaista on tiedostaa, millaiset ovat euroviisu kertoimet. Yleensä Euroviisujen kertoimet ovat osuneet hyvin oikeaan, mutta toisinaan kertoimet ovat olleet täysin väärässä. Mitä kaikkea vedonlyöjän kannattaa huomioida, kun vetoa lyö Euroviisuista? Tässä artikkelissa käymme läpi Euroviisuista vedonlyöntiä sekä euroviisujen kertoimien oikeassa olemista.
Mitä kertoimet ovat?
Kun puhumme kertoimien oikeaan osumisesta, on hyvä pysähtyä ensin pohtimaan, mitä kertoimet ovat. Kertoimet ovat tärkeässä osassa vedonlyöntiä, sillä ne kertovat vedonlyöjälle paljon tietoa. Kertoimet voivat vaihdella eri sivustoilla, sillä sivustot arvioivat itse omat kertoimensa. Sillä taas ei ole väliä, lyökö vetoa tietokoneella ollessa vai mobiililaitteita käyttämällä. On myös vedonlyöntitapoja, joissa kertoimet voivat muuttua vielä vedon asettamisen jälkeen. Perinteisessä vedonlyönnissä kerroin ei muutu sen jälkeen, kun veto on asetettu. Live-vedoissa kertoimet voivat muuttua hyvin paljon tapahtuman aikana.
Kertoimet ovat vedonlyönnissä käytettäviä lukuja, joista voi sekä päätellä tapahtuman todennäköisyyden, että voitonmaksun suuruuden. Epätodennäköisemmällä voitolla voi voittaa suurempia summia, kuin todennäköisemmällä voitolle.
- Mitä suurempi kerroin, sitä epätodennäköisempi voitto.
- Mitä suurempi kerroin, sitä suurempi voitto, jos veto osuu oikeaan.
- Mitä pienempi kerroin, sitä todennäköisempi voitto.
- Mitä pienempi kerroin, sitä pienempi voitto, jos veto osuu oikeaan.
Jos lyöt voittoisasti vetoa kohteesta, jonka kerroin on 2,50 ja panoksesi on 1 €, voitat 2,5 €.
Jos lyöt voittoisasti vetoa kohteesta, jonka kerroin on 1,02 ja panoksesi on 1 €, voitat 1,02 €.
Vuodet 2018 ja 2019
Euroviisuissa vuonna 2018 voittajaksi selviytyi Toy, joka oli myös kertoimien perusteella voittaja. Netta Barzlai kappaleella Toy oli ennakkosuosikki, joka kilpailuviikon vaikeuksista huolimatta selviytyi voittajaksi. Kyproksen Eleni Foureira puolestaan selviytyi toiselle sijalle kilpailussa, vaikka kertoimien perusteella Eleni Foureiran Fuegon uskottiin pärjäävän vain sijalle 13. Itävallan kappale No Body But You puolestaan oli kertoimien perusteella päätymässä sijalle 16, mutta tuli kuitenkin kilpailussa kolmanneksi. Näin ollen on selvää, että vaikka voittajan kohdalla kertoimet osuivat oikeaan, ei samaa tapahtunut seuraavien sijojen kohdalla.
Vuonna 2019 kertoimet olivat jälleen oikein voittajan kohdalla. Hollantilainen Duncan Laurence voitti kappaleellaan Arcade Euroviisut. Myös toiselle sijalle tullut Venäjä oli kertoimien perusteella päätymässä toiselle sijalle. Sergei Lazarevin Scream oli juuri niin menestyvä, kuin kertoimientekijät olivat arvioineet. Kolmannelle sijalle olisi kertoimien perusteella pitänyt päästä Sveitsin, mutta Ruotsin John Lundvik vei paikan kappaleella Too Late for Love. Ruotsin sijoitus kertoimien perusteella olisi ollut 4. sija. Näin pääsimme näkemään, että kertoimet voivat myös osua erittäin hyvin oikeaan.
Kertoimien osuminen oikeaan
Usein kertoimet osuvat Euroviisujen osalta hyvin lähelle totuutta. Yleensä Euroviisujen kertoimet ovat osuneet lähelle oikeaa viiden parhaan osallistujan kohdalla. Euroviisujen historiassa on kuitenkin tapahtumia, jolloin hyvin heikoksi arvioitu kappale on päätynytkin kolmen parhaan joukkoon. Esimerkiksi vuoden 2021 Euroviisu voittajaksi selviytyi Italian Måneskin kappaleella Zitti e buoni. Kertoimien perusteella Måneskinin ei olisi pitänyt olla edes lähellä voittoa, sillä voiton todennököisyytenä oli 6 % ja finaaleihin edettyä Måneskinin uskottiin päätyvän lopulta sijalle 5.
Vuosien varrella kertoimet ovat osuneet ajoittain oikeaan ja ajoittain täysin väärään. Esimerkkinä toimii hyvin Occidentali´s Karma vuodelta 2017. Ennakkosuosikkia pidettiin erittäin vahvana voittajana, mutta lopulta finaaleissa kappale ei yltänyt edes kolmen parhaimman joukkoon. Occidentali’s Karma sijoittuikin odotuksista huolimatta vain sijalle 6. Vuonna 2016 kappale You Are the Only One olisi kertoimien perusteella päätynyt voittajaksi. Lopullinen sija kappaleella oli kuitenkin 3. sija.
Kannattaako kertoimiin luottaa?
Kertoimet voivat parhaimmillaan antaa erittäin hyvän käsityksen mahdollisista voittajista. On kuitenkin hyvä muistaa, että kertoimien seuraaminen ei ikinä takaa voittoja. Vedonlyöjä voi kuitenkin saada kertoimista näkökulmaa oman vetonsa asettamiseen. Vedonlyöjän kannattaakin aina kuunnella itseään sekä perehtyä myös muuhun saatavilla olevaan tietoon, ennen kuin Euroviisujen ollessa kyseessä asettaa vetonsa.
Euroviisujen ollessa kyseessä, voi vetoa lyödä voittajasta tai sijoituksista. Euroviisuista vedonlyönnissä kannattaa kuitenkin huomioida, että voittaja selviää eri tavalla kuin urheilussa. Euroviisuissa menestykseen vaikuttaa äänet. Puolet äänistä tulevat yleisöltä ja puolet maiden raadeilta. Yleensä Euroviisuissa on ollut selkeästi havaittavissa, että sekä politiikalla, että naapurimaalla on väliä. On hyvin tyypillistä, että maat äänestävät naapurimaitaan. On myös hyvä huomioida, että omaa maataan ei voi äänestää.
Jännityksellä voimme seurata, kuinka käy vuoden 2022 Euroviisujen, jotka järjestetään Torinossa, Italiassa. Kaikkien odottama finaali järjestetään 14.5, jolloin on mahdollista nähdä, osuvatko kertoimet oikeaan.